3. syyskuuta 2012

Viime päivinä..

...ollaan otettu rennosti


...ollaan vietetty aikaa kotimetsissä


...ja olen saanut ensimmäisen villatakkini valmiiksi!


Myöhemmin maltoin kyllä päätellä nuo langanpätkätkin.. :)
Ps. Ei mennyt se torstai niinku piti. Emma Salokosken keikka peruttiin eikä kämppäkään ollut sopiva. Keittiö oli puolet pienempi kuin tässä nykyisessä! Eihän siellä olisi mahtunut kuin roiskeläppää lämmittämään.. Metsästys jatkuu siis.

2. syyskuuta 2012

Kasvisborssi

Muutama viikko sitten kokeilin kasvisborssikeittoa mukaillen Kotolivingin ohjetta. Voin lämpimästi suositella tätä syksyistä ihanuutta kaikille. On loistavan makuista, terveellistä ja vieläpä hyvinkin edullista. Lisäksi raaka-aineet ovat nyt parhaimmillaan.

Tänään valmistui taas kattilallinen, tällä kertaa seuraavanlaisella kokoonpanolla.

Kasvisborssi

♥ 1 iso punasipuli
♥ 4 kynttä valkosipulia
♥ (kourallinen kuivattuja suppilovahveroita)
♥ 4 punajuurta (olivat aika pieniä)
♥ 2 isoa porkkanaa
♥ 1 omena pätkä
♥ kesäkurpitsaa
♥ 100-150 g kaalia
♥ n. 2 l vettä
♥ 2 kasvisliemikuutiota
♥ 2 rkl punaviinietikkaa
♥ nokare voita, musta- ja valkopippuria

♥ tarjoiluun tuoretta persiljaa ja ehdottomasti smetanaa

Raasta punajuuret, porkkanat ja omena, suikaloi kaali. Kuullota hienonnetut sipulit (ja sienet) voissa ja lisää joukkoon muut kasvikset. Pyörittele niitä vielä hetki kattilassa ja lisää loput ainekset.
Anna hautua miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat kypsiä, eli noin puoli tuntia. Lisää mausteita tarvittaessa.

Nauti smetananokareen ja persiljan kanssa.

Luvattoman huonoja kuvia, olkoot siis pienempiä eli siedettävämpiä. :)